Se ottaa sen minkä antaakin

Ylös alas, ylös….

Joskus tuntuu, että elämä kuljettaa meitä niin ihanan jouhevan tasaisesti eteenpäin vain kauniita asioita näyttäen,

mutta  jo hetken päästä hoputtaa meitä kohti ylämäkeä, ja samalla kepittää suorituksiin joissa askelmittarin viisaritkin hyppäävät pois kyydistä.

Aika vaikeaahan se meno hetkittäin tuppaaa olemaan, mutta vaikeudet on tehty voitettaviksi, tavalla tai toisella.

Viisareilla tai ilman.

Kaikilla vaikeuksilla on oma viestinsä.  

Ja kun ne todella kovat vaikeudet tulevat iholle, ympärillä oleva maailma menettää hetkeksi merkityksensä, sitä lamaantuu.

Totaalisesti.

Jonku ajan kuluessa sitä vaistomaisesti yrittää keksiä välittömän ratkaisun/syyn tilanteelle, tai siitä pois pääsylle.  

Kihelmöivän kuumottava tilanne, sillä useinkaan ei asiat ratkea siltä istumalta.

Tarkkailuun leijuvat suuret kysymysmerkit.

Nämä ovat juuri niitä kasvun paikkoja, ja usein tämä aukeaa meille vasta myöhemmin.

Siinä kohtaa kun olemme kasvaneet tilanteen johdosta.

Sillä elämä on kasvamista, alusta loppuun.

Parhaimpia  kasvun välineitä, ovat nimenomaan vaikeudet, sen olen oppinut.

Minä kasvan minuksi ja laajenen vain sisältä käsin (vaihtelevasti myös hieman ulkopuoleltakin, riippuen herkkujen määrästä).

Ikävissä tilanteissa “katsotaan” miten käyttäydyn ja toimin, ja useinkaan en antaisi itselleni siitä ansiomerkkiä.

On tilanteita, joissa olen mennyt samaan energiaan, unohtaen että toisen kaaos ei ole minun kaaokseni.

Mutta kun se on kaadettu päälleni, en ole osannut ravistaa sitä yltäni siististi, tiedäthän, juuri niinkuin koirat tekevät.

Oma koirani on mestari energioiden lukijana,  aina ohitettuaan ärripurrin hän ravistaa ne energiat yltään.

Hän on rakas ja hyvä opettaja.

Kun ikävästä tapahtumasta ón kulunut jonkin aikaa sitä alkaa väistämättä mietiskelemään että mikä on tämän tapahtuman tarkoitus?

Mitä minun tulee oppia tästä?

Mitä minun tulee oppia itsestäni?

Minä opin tänään elämästä?

Elämä

on yhtä kuin

rakkaus.

Tätä kun maistelee ja mietiskelee, niin kyllä se vahvasti on näin.

Sillä joskus rakkauskin on paketoitu surullisiin, yllättäviin ja järkytyksiä aiheuttaviin paketteihin, vaikka ne tulevatkin toisen tuomina.

Kun lopulta ymmärtää, että kaiken takana on kasvu ja puhdas tarkoitus, kenties lähettäjän pelkotilan kautta, asialle voi lähettää kiitoksen.

Sillä me kaikki tulemme rakkauden suuresta sylistä, ja olemme rakkauden lapsia.

Se on ainoa asia minkä vauvana tunnistamme, ja jonka kanssa olemme sinut. 

Mutta se asia usein elämän varrella mutkistuu ja unohtuu.

Ilman rakkautta ei ole elämää.

Vauva saattaa huutaa nälkää, janoa, kipua tai kun on epämukavan “märkää”,

mutta myös elämän/rakkauden nälkää, sitä läheisyyttä, jossa hän kelluu samassa esoteerisessa tunnetilassa,

jossa hän tuntee olonsa kaikin puolin tyytyväiseksi, kuin masuaikoina.

Aikuisetkin huutavat pahaa oloaan, mutta heidän on enää vaikea sanoittaa asioita päämäärätietoisesti, sillä aikuiset  pelkäävät näyttää heikkouksiaan.

Sen tulotapa on muokkaantunut tavara/suoritus-ja keinotekoisten asioiden alle, sillä heikot yksilöt eivät ole mediaseksikkäitä…näin olemme lukeneet ja ymmärtäneet.

Rekisteriseloste ja tietosuoja

Yksikään meistä ei selviä ilman rakkautta.

Jos rakkauden tunteesta on ollut liian kauan aikaa, sen ylläpidon tai tunteen voi palauttaa auttamalla, antamalla ja olemalla kuin rakkaus.

Joku viisas on pyytänyt meitä aina tukkoisissa tilanteissa käyttämään seuraavanlaista kysymystä:

-”Mitä rakkaus sanoisi/tekisi ym”?

Hyvänä rakkauden mittarina pidän luontoa, eläimiä ja pieniä ihmisiä…juuri heitä, joita me aikuiset emme ole kyenneet tai ehtineet vielä muokkaamaan.

Meidän aikuisten tehtävä on kuunnella ja tarkkailla enemmän heitä, sillä silloin ehkä kykenemme palaamaan mitä pikimmiten kaikissa päätöksissä,

kanssakäymisissä ja ihan arjessakin siihen samaan tilaan, jonka olemme peitonneet monien tunnevyöryjen, tapahtumien ja pelkojen alle. 

Puhdas, pyyteetön tila, nimeltään Rakkaus

Sinä olet yhtä paljon rakkauden kaltainen, kuin luonto itse.

Me kaikki olemme osa luontoa, joten kipikapi, köpötelkäämme takaisin oman alkuperäisen itsemme seuraan. 

Sillä lopulta me palaamme tuohon samaan tilaan, kun aikamme täällä maanpäällä päättyy.

Niin suuri on Rakkaus, se ottaa sen, minkä se antaakin.

Onko sinun elämässäsi ollut hetkiä, jolloin tunsit olevasi ilman rakkautta?

 

 

 

 

Kiitos, kun jaat postauksen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *