Rakastamalla itseäsi pidät mielesi valoisana

Rakkaus ja myötätunto itseäsi kohtaan

Mielen hyvinvointi tänä päivänä on meillä monella koetuksella, ja se on aivan ymmärrettävää. Uutisointi seilaa sinne ja tänne.

Oman hyvinvoinnin kannalta on kuitenkin hyvin tärkeää, että pystyt lähestulkoon elämään normaalia elämää, ja pyrit pitämään näin elämän mielekkyyttä yllä. Kaikissa käänteissä rakastamalla itseäsi pidät mielesi valoisana, vaikka tämä aika onkin rajoittunutta ja kipristelevää.  

Joku on sanonut että oman kipunsa voi unohtaa, jos kykenee tuntemaan myötätuntoa jotain toista kohtaan. Se onkin osin totta, mutta en allekirjoita sen kokonaisvaltaista kivun poistoa. Oman kokemukseni mukaan voisin sanoa, että pakeneminen tai toisen auttaminen tai voimakkaasti tukena oleminen voi hetkellisesti siirtää oman kivun tuntemista, mutta sekään ei tarjoa unohdusta kivusta.

Itse koen tämän pikemminkin niin, että kun pystyt tuntemaan anteeksiantoa itseäsi, tekojasi ja kehoasi kohtaan, se tuo myötätunnon tunteen läsnäolevaksi. Se auttaa ymmärtämään kivun syytä, sillä sen avulla sinulla on mahdollista harjoittaa myötätuntoa myös joitakin kehosi osia kohtaan, ja samalla voit miettiä miten olet sen kohdan kehossasi jättänyt huomiotta. Eli rakastamalla itseäsi pidät todellakin mielesi valoisana. Sinun ei tarvitse paeta noita omia tuntemuksiasi, olivatpa ne minkälaisia tahansa. Ota kaikenlainen tunne kiitollisuudella vastaan ja kysy mikä on niiden sanoma, jollei ne ole sinulle jo avautuneet.

Rakkaudella ja myötätunnolla itseäsi kohtaan on merkillinen kyky saattaa kaikki balanssiin itsessäsi.

Eikö kuulosta hienolta?

Pyhä tila, ilmavirta ttsola kuvataideterapialinnut, meri

Rakkauden tunteminen itsessäsi

Se harmonisoi sinut sisäisesti ja avartaa ilmavirralle tilan vastaanottaa ja kuljettaa tuntemuksiasi, ja näin avaa mielesi oven sisäisen minäsi viisaudelle. (Tiedostamaton mieli) Siinä on iankaikkinen pyhyys läsnä ja tuo armollisuus helpottaa avautumistasi itsellesi. Se tila on suorastaan maaginen ja niin salainen, ettei siihen tilaan voi koskaan kukaan toinen asettua, eikä sinne voi kutsua vierailijoita.

Tuo tila on Pyhä Paikka, joka on sinulle ja meille jokaiselle mahdollinen.

Sinussa asuva rakkaus osaa sanoitta ilmaista kaiken sen minkä on aika siirtyä eteenpäin, ja mikä on huomioitavaa.

Tätä tilaa ja tunnetta on todella vaikeaa selittää kellekään, sillä  sen tunnistaa vain itsessään, eikä kenelläkään toisella ole mahdollisuutta lähteä oman sisäisen minäsi opettajaksi. Sinun ei koskaan tarvitse paeta itseäsi, sillä, armo, viisaus ja valo ovat aina olemassa sinulle.

Sinä olet Pyhän Valon Rakkaus.

Tämä tila ei ole tuote eikä markkinoita heiluttava pakettiratkaisu.

Tällä ei ole hintaa, ei paikkaa, ei aikaa, eikä sitä voi kukaan sinulle lahjoittaa.

Tämä ei myöskään avaudu kenellekään toiselle samanlaisena, eikä kukaan toinen näe eikä tunne avautumistasi.

The purpose of life is to know, love and trust yourself. Be yourself.

Rakkauden tunteminen itsessään ja siinä oleminen on ajatonta.

Se on ikuisuus jossa lepäät oman viisaan kaikkitietoisen sydämesi eteerisen olemuksen kanssa.

On vain sinä, ja sinä olet kaikkeus.

Maailma tapahtuu sinussa.

Pyhä tila, ilmavirta ttsola kuvataideterapia yhteys sisimpään

Luot ja tiedostat tietämättäsi

Kun saat “kiinni” syvimmästä itsestäsi, (kutsutaan tiedostamattomaksi mieleksi) ja pysyt siinä tilassa, huomaat että tuo tila on harmoninen, siinä on todellakin kaikki mitä on. Siinä tilassa oleminen on parantavaa, kehosi kaikilta osin, ja se toimii aina sinun parhaaksesi.

Sen lyhennetty nimitys on meditaatio.

Se ei koskaan mene överiksi, eikä se satuta. Siihen tilaan päästyäsi, tiedät miltä onni, rakkaus, vapaus, ykseys, kaikkeus, harmonia ja valo tuntuvat.

Siinä tilassa ei ole mitään ylimääräistä eikä negatiivista. Se tila ja sen tilan tuoma tunne kehossasi, saavat sinut tuntemaan itsesi erikoiseksi, ja oikeasti niin sen juuri onkin. 

Sinä olet erikoinen, ainutlaatuinen, kaunis ja puhdas.

Tähän tilaan tietoisella mielellä ei ole mitään asiaa, sillä silloin sinä olet oman “henkisen tietoisuuden” sylissä. Tässä ei tehdä valintoja, eikä käydä läpi opittuja asioita. Tämä tila tiedostaa kyllä kaikki ihmisitsesi osa-alueet, mutta jotta tämä tila pysyisi pyhänä, tänne ei millään muulla ihmisitsesi osa-alueella, kuin rakkaudella ole tilaa.

Ei kertakaikkiaan mahdu, sillä se täyttää sinut kokonaan.

Tässä tilassa sinä luot ja tiedostat asioita tietämättä, ja tämä prosessi tapahtuu automaattisesti.

Olet kytkettynä elämän suureen lähteeseen, rakkauteen, ja ne ainoat jalokivet jotka tässä ovat, eivät ole materiaalia vaan henkisiä, eteerisiä.

Aivan kuten elämän henkäys.

Sinussa on läsnä mestarillinen ajaton lähde, joka sallii kaiken, mutta kuitenkin kaikki kivut, tuskat, ja maailman pahuudet ovat tipotiessään. Tunnet vain sen suuren rakkauden ja valtavan hyväksymisen pehmeyden, ja pyytämättä antaudut synnyttämään onnen ja ilon kyyneleitä.

Olet osa suurta Universumia ja koska tässä tilassa ei ole aikaa, kaikki on tässä ja nyt.

Olet tiedostamatta tietoinen, suuri Luoja itsessäsi. 

Pyhä tila, ilmavirta ttsola kuvataideterapia lintu kyyhkynen

Päivistä yksikään ei ole ylitse muiden

Kun kunnioitamme elämää, on jokainen päivä Pyhä.

Jokainen hetki, henkäys ja kaikenlaiset palvelemisen teot ovat Pyhiä.

Päivistä yksikään ei ole ylitse muiden.

Jokainen päivä syntyy yön kunnioituksesta muita vuorokauden “mittareita” kohtaan.

Elämä ei aseta maanantaita heikommaksi kuin perjantai.

Me saamme mahdollisuuden osoittaa itsellemme miten arvokkaita olemme kaikkine omine ominaisuuksinemme.

Pyhä on kunnioituksen ansiomitali.

Kunnioittamalla elämää olemme oman, aineettoman Pyhän mitalimme ansainneet.

Oletko koskaan tutustunut tiedostamattomaan mieleesi?

Kiitos, kun jaat postauksen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *